Facebook Twitter Email Pinterest

Leevi Lassilan kilpailukausi jatkuu Kroatian asfalteilla

06.04.2026 / LassilaRacing tiedotus

Ruotsin MM-rallissa JWRC-luokan toisella sijalla kautensa avanneen Leevi Lassila ja kattanlukija Mikko Lukan kausi jatkuu Kroatiassa. JWRC-sarjan toinen osakilpailu tuo tullessaan haastavia kilometrejä asfaltilla.

Kroatian ralli tekee paluun MM-sarjaan ja mukana ovat myös Junior WRC-kuljettajat. Leevi Lassila starttaa kilpailuun luokan toiselta sijalta. Lassila tavoittelee ehjää suoritusta.

”Kroatia on itselle aika haastava kilpailu. Asfaltti on melko likaista, ja sen kanssa pitää olla tarkkana. Lähden ajamaan omaa vauhtia hyvää sijoitusta tavoitellen,” Toteaa Lassila ennen kilpailua.

Lassilalla löytyy kokemusta Kroatian rallista aiemmilta vuosilta. Tänä vuonna rallin keksuspaikkana toimii Rijeikan rantakaupunki, ja erikoiskokeet ovat pääosin täysin uusia.

”Aiemmin olen ollut täällä nuotittamassa ja viime vuonna ajamassa. Pätkät ovat melkein kaikki täysin uusia, mutta jotain tuttuakin löytyy. Keli tulee tietysti myös vaikuttamaan aika paljon kilpailun luonteeseen,” Lassila toteaa kilpailun reitistä.

Lassila on valmistautunut kilpailuun niin simulaattorissa kuin radalla ajaessakin. Kilpailuviikolla luvassa on vielä valmistavat testit ennen tositoimia. Kilpailu alkaa Perjantaina 10.4 ja luvassa on kolme tiukkaa kilpailupäivää. 

Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool

 

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 75 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 45 pistettä SAU (Rally2)
3. Jaspar Vaher / Rait Jansen 26 pistettä EST (Rally2)
4. Takumi Matsushita / Pekka Kelander 24 pistettä JPN (Rally2)
5. Patrick Enok / Silver Simm 22 pistettä EST (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. 61. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylä Ralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoon Autopalvelu Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa